Kierrätys

Kierrättäminen on nykypäivänä erittäin tärkeää monestakin syystä. Onneksi kierrättäminen lisääntyy ja yleistyy jatkuvasti. Kierrättäminen on myös jatkuvasti helpompaa erilaisten kierrätys- ja keräyspisteiden ansiosta.

Biojäte

Biojäte on hyvä esimerkki kierrättämisestä ja siitä, että se tulisi aloittaa ihan yksilötasolta. On erittäin tärkeää ja hyödyllistä, että lajittelet ne kaikki kotitalouden roskat vaikka asuisit yksinkin.

Biojätteelle on nykyään lähes jokaisessa roskakatoksessa oma paikkansa ja omakotitalojen pihoille voi hommata esimerkiksi kompostorin biojätettä varten.

Pullot ja tölkit

Pullojen sekä tölkkien kierrätystä on Suomessa edistetty panttijärjestelmällä. Se onkin mahtava keino saada ihmiset toimittamaan ne tyhjät pullot sekä tölkit takaisin kauppoihin ja sitä kautta kierrätykseen. Moni ei välttämättä edes ajattele miksi niissä pulloissa on se pantti ja miksi ne halutaan palautettavaksi. Kyseessä on nimenomaan kierrätykseen liittyvä asia.

Oletko koskaan miettinyt olisiko samanlaiselle panttijärjestelmälle käyttöä muissa kierrätettävissä tuotteissa?

Kartonki ja pahvi

Biojätteen lisäksi kotitalouksissa olisi hyvä kerätä myös kaikki pahvi sekä kartonkijäte erikseen. Niille on myös omat paikkansa roskakatoksissa sekä roskien keräyspisteissä. Pahvin sekä kartongin kierrättäminen on erittäin tärkeää ja se vähentää aina metsien tuhoamista uuden kartongin sekä pahvin tuottamiseksi.

Sähkö- ja elektroniikkaromu

Myös sitä kotitalouksissa tiuhaan vaihtuvaa elektroniikkaa tulisi kierrättää mahdollisimman tehokkaasti. Moni liike ottaakin ne kodin vanhat laitteet ilmaiseksi vaihdossa uuteen ja tämä kannattaa ehdottomasti hyödyntää.

Voit esimerkiksi tilata uuden jääkaapin kotiinkuljetuksella ja yritys vie samalla vanhan mennessään, erittäin kätevää ja helppoa.

Lasi

Lasin kierrättäminen on myös tärkeä yksittäinen kierrätykseen liittyvä osa-alue. Lasin kierrätykseen on kaupungeissa ja kauppojen yhteydessä paljon pisteitä, johon voit kodin pantittomat lasit toimittaa.

Kierrättää voi nykyään näiden edellä mainittujen asioiden lisäksi lähes kaikkea. Tuossa mainittuna vain muutamia yleisimpiä ja selkeimpiä kierrätettäviä asioita. Näiden kaikkien lisäksi voit kierrättää mm. seuraavia tuotteita ja asioita.

  • Metalli
  • Muovi
  • Paperi
  • Paristot
  • Vaatteet

Muista kierrättää, se on erittäin tärkeää niin sinun kuin tulevienkin sukupolvien takia. Luonnonvarat on jo nyt osin loppumassa ja vauhti vain kiihtyy. Hyvällä kierrätyksellä sitä voidaan edes vähän hidastaa sekä vähentää.